The Weather Network

lauantai 4. helmikuuta 2017

Fujitsu LZCAN asennuspäivä 26.01.2017

Lumitöissä 25.01.2017
  Ilmalämpöpumpun asennuspäivä valkeni mukavassa säässä ja kuten tavallista, niin täällä napapiirillä on lähes aina reilusti lunta tammikuussa eli lumitöillä piti aloittaa jo asennusta edeltävänä päivänä ja sitä riitti vielä asennuspäivän aamuksikin. Jo viikko sitten lunta oli 30-40 senttiä ja viikossa oli tullut ainakin 20 senttiä lisää.

Sisäyksikön asennuspaikaksi olin itse ajatellut olohuoneeen lounaan puoleista pitempää seinää, jolloin ulkoyksikkö olisi tullut samalle kohdalle räystään alle, mutta asentajan mielestä parempi paikka olisi olohuoneen kaakonpuoleinen seinä, jolloin ulkoyksikön päälle ei olisi vaaraa pudota katolta suurta määrää lunta suojasäällä.
Lumet tuli katolta asennuksen aikana

Luotin asentajan asiantuntemukseen ja asennuspaikaksi sovittiin tuo hänen ehdottama paikka. Asennuspäivänä oli suojasää ja kuinka ollakaan, niin asennuksen aikana talon koillispuolelta rymisteli lumet alas ja tuli melkein ikkunasta sisälle.

Talo on ilmalämpöpumpun kannalta erittäin haastava, sillä lämmitettävää on kahdessa kerroksessa ja lisäsiiven perimmäisenä oleva sauna on olohuoneesta katsottuna monen mutkan takana. Talossa on vesikiertoinen patterilämmitys myös kylpyhuoneosastossa ja suurin vaara putkien jäätymiselle on juuri saunan patterissa, kun talo on talvella suurimman osan aikaa tyhjillään ja peruslämmöllä. Lapissa voi olla joskus jopa -50°C pakkasta ja parhaimmatkaan ilmalämpöpumput eivät juurikaan tuota lämpöä enää alle -30°C:n pakkasilla, joten talossa on oltava sen varalta automaattisesti käynnistyvät varajärjestelmät - meillä se on vesikiertoinen patterilämmitys Jämä Junior 2K-kattilassa olevalla 6kW:n sähkövastuksella, jota ohjaa Ouman EH-800B-lämmönsäädin huoneanturiin asetetun tavoitelämpötilan mukaan. Lisäksi meillä on kylpyhuoneosastolla pakkasvahtina öljytäytteinen 1500W:n sähköpatteri, jonka termostaatti on säädetty +5°C:een. Oumanin ulkolämpötilamittari siirrettiin saunaan, jotta voin tekstiviesteillä etänä tarkkailla lämpötilaa pakkaspäivinä. Vesikierto pidetään aina käynnissä Grundfos Alpha1-kiertovesipumpulla ja vesipattereiden termostaatit on jätetty täysin auki eli Ouman saa huolehtia pattereiden veden lämpötilasta huoneanturin ilmoittaman lukeman perusteella.
Pohjapiirros alakerrasta - kuvassa piirrettynä ilpin ulko- ja sisäyksikön sijainti ja sisäyksikön puhallussuunta



















Ensimmäiseksi asennettiin ulkoyksikkö seinätelineeseen. Maateline olisi vaatinut kunnon perustukset ja niiden tekeminen talvella olisi ollut työlästä. Lisäksi lunta voi tulla talvella yli metrikin, niin maateline olisi pitänyt olla varsin korkea ja ajattelin ettei se olisi ollut esteettisesti kaunis.
Ulkoyksikön seinätelineessä on kumitassut, joten en usko äänien kantautuvan häiritsevästi sisälle.

Seuraavaksi asentui paikoilleen sisäyksikkö ja sen kanssa tuli heti aluksi pientä ongelmaa, kun seinään porattiin reikää putkistoa varten, niin sieltähän alkoi valua ulos seinän eristeenä olevaa sahanpurua. Asentaja laittoi seinän sisään uretaani-vaahtoa, jotta sahanpurun vuoto saatiin tukittua. Uretaanin kuivumista piti odottaa hetken verran ja sitten reikä saatiin porattua kokonaan seinän läpi.
Sitten laitteille vedittiin sähköt pintavetona eteisen tuulikaa-pissa olevalle sähkökaapille, jonka jälkeen putkistoon ladattiin kylmäaineet ja voitiin aloittaa koekäyttö. 

Ensimmäisessä koekäytössä ulkona oli -3 pakkasta ja kun laitettiin Fujitsun tavoitteeksi +25, niin Oumanin Lämpöanturi 1. lähellä eteistä näytti +24, Oumanin Lämpöanturi 2 lisäsiivessä olevassa saunassa näytti +17 ja lämpötila yläkerrassa oli +21. Sisäyksikkö oli yllättävän hiljainen - jopa suurin puhallusnopeus 4 oli aivan siedettävä. 

Minkälaiset asetukset tässä tapauksessa tälle laitteelle kannattaa pitää käytössä, jotta mahdollisimman suurin säästö lämmityskuluissa voidaan saavuttaa? 
Olen lukenut kymmenittäin lampopumput.info-foorumin keskusteluketjuja ja olen nyt päätynyt siellä olevien asiantuntijoiden kertomusten perusteella seuraaviin asetuksiin:
1. Lämmitys ei saa olla automaatilla ettei vain auringonpaisteella ala jäähdyttämään - eli Fujitsulla on käytössä nyt Heat-asetus, joka vain lämmittää.
2. Puhallus laitettiin suurimmalle eli 4-pykälälle, jonka tuotto on valmistajan mukaan 830m3/h. Siellä on vielä jokin Hi Power- turbonappi, jolla saa 20minuutin ajaksi lämmön nousemaan nopeammin ja myös puhallin tuntuu löytävän lisäkierroksia sen ajaksi - mutta tämä asetus ei siis sovellu minulle, koska talossa ei ole varsinkaan talvella ketään paikalla moneen viikkoon nappia painamassa. Käytän tuota Hi Poweria vain kun menen käymään mökillä ja haluan nostaa lämpötilaa mahdollisimman nopeasti.
3. Puhalluksen ohjaus laitettiin alaviistoon ja olohuoneen nurkasta keittiötä ja eteistä kohti (kts. pohjapiirros).


Talo laitettiin peruslämmölle ja lämpötiloja tarkkailen täältä muutaman sadan kilometrin päästä etänä tekstiviestein Oumanin välityksellä. Fujitsun tavoitelämpötila on laskettu +16 asteeseen ja Oumanin ohjaamalle sähkövastukselle on rajana +12. Jatkan läpötilojen tarkkailua  ja mielenkiinnolla odotan sähköyhtiön lukemia ilmalämpöpumpun vaikutuksesta sähkönkulutukeen.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti